tiistai 4. marraskuuta 2014

Laulupussi

Kumma kyllä, laulu- ja lorupussit olivat minulle ihan uusi tuttavuus vielä vähän aikaa sitten. Niitähän käytetään paljon päiväkodeissa ja kerhoissa, paljon olemme erilaisissa perhekerhoissa ja muskarissa käyneet mutta vielä ei ole moisia eteen sattunut. Ehkäpä niitä käytetään hieman isommille lapsille, mehän olemme käyneet pääasiassa vain vauvakerhoissa ;)



Poteto potato, ajattelinpa tuossa yksi päivä moisen pussukan tehdä meille tänne kotiin. Ainon käytyä päiväunille pääsinkin heti hommiin, sillä tähänkin projektiin kaikki tarvittavat jutskat löytyivät kotoa. Tarvitsin siis kangastilkun (pussukaksi), ompelukoneen, narua, painokirjaimet & mustetta, pahvia, paperia, kyniä sekä liimaa. Sitten vaan kirjoittamaan lastenlauluja paperille. Nätimmät olisin saanut, jos olisin kirjoittanut laulujen sanat tietokoneelle ja tulostanut ne paperille, mutta koska meillä ei täällä tulostinta ole, täytyi laulut kirjoittaa käsin. Mutta onneksi itse saan hyvin selvän omista harankanvarpaistani :D

Valitsin muutamia Ainon suosikkilauluja, muutamia sellaisiakin otin mitkä eivät vielä Ainolle tuttuja ole. Näistä Ainolle ei-niin-tutuista esimerkiksi jänis istui maassa -luritus onkin noussut jo suureen suosioon ; ) Oli ihanaa nähdä, kuinka paljon Aino tästä laulupussi -hommasta innostui! Hän tajusi ideankin heti, ja loppupäivä me oikeastaan sitten vaan laulettiin (tai siis minä lauloin ja Aino tanssi :D). Ja jos joskus kävisikin niin, että Aino kyllästyisi näihin lauluihin, niin sitten vain tekee uudet kortit uusilla lauluilla! Tosin vahvasti uskon, että jos joku kyllästyy niin se ei ainakaan ole Aino ;D



Lorupussi voisikin olla seuraava juttu, saakohan se yhtä hyvän vastaanoton?

-Anna

3 kommenttia:

  1. Kaunis pussi ja kortit! :) mun on pitänyt jo kauan tehdä lorupussi, mutta en ole vielä ehtinyt. Ehkä täytyy pikkuhiljaa aloitella sitä projektia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! : ) joo kyllä tämä on pitkään ollutkin siellä to-do listalla, niinkuin moni, moni muukin juttu ;D mutta nopea oli tehdä ja meillä ainakin tooosi tykätty ollut!

      Poista
  2. Tosi ihana idea! J

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit ♥