keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ainon joulukalenterista, osa 1

Sain mahtavan idean yksi ilta, kun pohdiskelin, mitä tekisin täytteeksi Ainon joulukalenteriin. Aino sai ensimmäisenä syntymäpäivänään lahjaksi nuken, jota hän on siitä saakka hoivannut päivittäin. Tosin vaatteita nukella on ollut vain ne yhdet ja ainoat, mikäs sen parempi siis kuin täydentää hieman nuken vaatekaappia! ;)

Nämä valmistuivat kaikki sitten seuraavana aamupäivänä, näitä aion kyllä tehdä joskus lisääkin! Kaavoja minulla ei ollut, mutta käytin apuna nukella ollutta paitaa ja piirsin kaavat ihan vapaalla kädellä.






Joulukalenterissa nämä jakautuivat kolmelle eri päivälle (eivät kylläkään peräkkäisille), seteistä ensimmäinen löytyi joulukalenterista eilen aamuna. Hetihän ne täytyi pukea nuken päälle, tosin vielä se ei Ainolta ilman apua onnistu. Aino muuten alkaa hahmottaa joulukalenterin ideaa, tänään aamulla hän heti herättyään käveli kalenterin eteen ja osoitti sormellaan pussukoita! Ahkera jankuttaminen tontuista ja öisistä puuhista siis toimii : D

Anna

2 kommenttia:

  1. Voi että nyt löytyi kaunis blogi! Jään innoissani seuraamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kauniisti sanottu, kiitos! :) Mukava että jäät seurailemaan! Minun pitääkin huomenna paremmalla ajalla käydä tutustumassa myös sinun blogiisi.

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥