tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tutin tarina


Minulla ei juurikaan ollut mielipidettä tutteihin ennen Ainon syntymää. Tiesin, ettemme siskoni kanssa niitä pienenä syöneet, mutta ajattelin, ettei niistä varmasti haitaksikaan olisi. Joten kun Aino syntyi, olin ostanut muutaman tutin hänelle, ikään kuin varuiksi. Kävi kuitenkin niin, että alkuun hän ei tutteja huolinut lainkaan. Ei kertakaikkiaan. Kunnes sitten eräällä automatkalla, Ainon ollessa noin viisi kuukautta vanha, muistin autokiukun vallitessa laukun pohjalla olleen tutin. Sen hän nappasi suuhunsa kuin vanha tekijä, ja sen jälkeen siitä olikin iso apu. Aluksi tilanteissa, joissa lohtua piti saada samantien (kuten juurikin autossa), sittemmin vaikkapa kauppareissuilla ja kirjastossa. Harvemmin hän tuttia kaipasi ihan "normaaleissa" tilanteissa, leikit ja muut onnistuivat kyllä ilmankin. Kunnes sitten vuoden iän koittaessa tutti oli käytössä enää ainoastaan öisin ja päiväunilla. 

Nyt viimeisen puolen vuoden aikana Aino alkoi aiempaa määrätietoisemmin ja selkeämmin pyytämään tutin aina nukkumaan mennessään. Iltapesujen ja -palojen jälkeen hän marssi paikalle, jossa tuteja säilytettiin, ja pyysi reippaasti " tutun". Tutun saatuaan hän myös suorin tein käveli oman pinnasänkynsä luo, ja hyvin usein nukahti helposti, ilman sen kummempia nukutuksia. Hän tiesi, että tuti liittyi vain ja ainoastaan nukkumaanmenoon, ei hän sitä koskaan päivisin pyydellyt. Joten kun heittelimme ilmoille ajatuksia siitä, että kahteen ikävuoteen mennessä tuosta unitutistakin olisi hyvä päästä eroon, olin kauhuissani. Ei sillä, Aino on nukkunut lähes aina yönsä läpi heräämättä lainkaan, ja aina, kun olen häntä käynyt katsomassa ennen kuin itse menen nukkumaan, ei tuti hänellä ole suussa ollutkaan. Eli se liittyi selkeästi ennemminkin siihen nukahtamiseen, rauhoittumiseen ja lohtuun. Mutta silti, jollakin tavalla tämä tutittomuus näyttäytyi mielessäni pelottavana ja hermoja raastavana asiana.. :D


Olimme päättäneet jättää tutit pupu-/tipuvauvoille eräiden kevätmessujen yhteydessä, sillä tiesimme sieltä näitä oikeita pupuja/tipuja löytyvän. Messut olivat lauantaina, joten aloitimme puheet tutien jättämisestä tipuille jo alkuviikosta. Loppuviikkoa kohden nostimme asiaa ehkä enenevissä määrin esiin, ja Ainokin alkoi jo mielestäni ymmärtää, mitä tuleman pitäisi. Kun tuo lauantai sitten koitti, pakkasi hän lähtiessämme reippaasti tutinsa omaan pieneen pussukaansa. Päästyämme messuille, löysimme melko heti nuo oikeat tiput. Hetken aikaa Aino hieman epäröi, mutta nosti sitten itse jokaisen tutin vuorollaan tipujen häkin eteen, vilkutti niille ja jatkoimme matkaa. Siinä vaiheessa mummo tietenkin sujautti tutit huomaamatta omaan taskuunsa ;)


Ensimmäiset päiväunet menivät hyvin, ensimmäinen yö ei. Ainolle nousi samana iltana kuume, ja yö oli hourailuntäyteinen. Haimme hänet väliimme nukkumaan, ja muistan yön melko katkonaisena. Sen jälkeen muutama päivä meni ilman päiväunia, hän vain ei halunnut rauhoittua nukkumaan. Samoin alkoi tapahtumaan iltaisin; sen sijaan, että hän olisi itse kävellyt sänkynsä luo kuten ennen, ei hän suostunut menemään makuuhuoneen lähellekään. Itkun saattelemana hänet täytyi sinne kantaa, eikä äiti kelvannut nukuttajaksi lainkaan. Isi sen sijaan kelpasi, ja isin taikavoimilla Aino olikin useana iltana unessa alle viidessä minuutissa. Nyt, kun tapahtuneesta on jo puolitoista viikkoa, alkaa äitikin kelvata nukuttajaksi. Mutta sitä se totisesti on, nukuttamista. Häntä täytyy silitellä, ja huoneesta on turha yrittääkään lähteä, ennenkuin hän on sikeässä unessa. Mutta öisin hän ei ole kertaakaan herännyt sen ensimmäisen yön jälkeen, ei ole pyytänyt tuttia, eikä ole muutoinkaan ollut rauhaton. Päivisin en ole huomannut kiukuttelua, ainoastaan sen että kädet ja sormet menevät suuhun entistä useammin. Joka kerta, kun Ainolta kysyy minne tutit jäivät, hän reippaasti kertoo, että tipuille! ;) ELI, ehkä uskallan jo sanoa, että tämä meni yllättävän kivuttomasti?

Psst! Jos teiltä löytyy jemmasta ylimääräisiä tutteja tai tuttinauhoja, laittakaapa mailia osoitteeseen lenfuuma@gmail.com ! He ottavat lahjoituksina vastaan käytettyjä tutteja, ja tekevät niistä sopivia reborn-nukeille. Heille aion ainakin nämä meidän tutit laittaa, kuinka ihana idea! :)

♥Anna

4 kommenttia:

  1. Ihana tapa luopua tuteista! :) Onpahan jotain, mitä tytön kanssa muistella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! :) Mietin myös sitä Titi-nallen maailmaa, jossa tutit olisi voinut jättää Tiri-vauvalle (meillä aika kovaa huutoa tuo titi::D), mutta eipä ollut nyt sinne päin asiaa.. ;) Ainon täti jätti aikoinaan tutinsa kissanpennuille. Kuten sanoit, onpahan mitä muistella ♥

      Poista
  2. Meillä on yötutit lähtemässä juuri tuonne mainitsemaasi paikkaan. :)
    Niistä kun jokin aika sitten luovuttiin. :)

    VastaaPoista
  3. Voi mitä ihania lapsia:) Seurailen sua instassa ja siel oli makea kioski.teehän lastenhuone postaus uudella kioskilla :)<3 ihana blogi :) -Sofia

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit ♥