keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Hei hei, mitä kuuluu?

Aatu sanoikin tuossa, että aika käsityöpainotteisia kirjoituksia ollut täällä viime aikoina. Sen myönnän, kovin käsityöpainotteista ollut tämä elämäkin juuri nyt ;) Tässä tulisi kuitenkin nyt iso annos kuvia kuluneilta päiviltä. Niihin päiviin on mahtunut muun muassa lumiukkojen tekemistä (nyt siitä lumesta ei kyllä ole enää jälkeäkään..), viimeinen peli jäähallilla ennen joulutaukoa, "pikkujoulut", yhdessäoloa joulutorilla ja ulkoilua kauniissa säässä.



Aino pääsi osallistumaan "tyttöjen pikkujouluihin", meillä oli siellä oikein mukavaa. Löysihän Aino sieltä leikkinurkkauksenkin, hauskaa muuten että tuo samainen kassakone joka tuossa ylemmässä kuvassa näkyy, löytyy myös Ainolta, ja sen hän on perinyt minulta ja pikkusiskoltani ;)

Huomenna (tai tänään, kello on jo yli puolen yön..) suuntaamme vihdoinkin auton nokan kohti Tukholmaa, josta laivamme lähtee tätä aikaa puoli viideltä. Perillä Helsingissä olemme torstaina aamusta, josta sitten ajelemme kotiin Kuopioon joulunviettoon, ihanaa :) Minulla oli tänään niin paljon tehtäviä asioita täällä kotona, että matkatavaroiden pakkaaminen jäi nyt sitten huomisaamuun.. Yritämme kovasti välttää kaaos-aamua, katsotaan kuinka se onnistuu.. :D

Anna

8 kommenttia:

  1. Käsityöpainotteiset postaukset ovat kivoja, kun niistä löytyy niin kauniita ideoita! Kivaa tosin on myös ihastella näitä suloisen pikkutytön kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! :) itsekin tykkään lukea käsityöaiheisia juttuja ihan laidasta laitaan, juurikin tuosta syystä että sieltähän ne ideat usein kumpuavatkin!

      Poista
  2. Käsityöpostaukset ovat kivoja, mutta kiva lukea myös teidän kuulumisista!

    Sinulle on haaste blogissani! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla Selina! :) hei kiitos haasteesta, teen sen tosi mielelläni!

      Poista
  3. Ihania kuvia kuulumisista :) Toivottavasti matka mennee hyvin, kivaa kun pääsette jo ajoissa joulun viettoon kotiin! Onko teillä siis oma asunto Kuopiossa mihin meette, vai ootteko porukoilla tms? Ymmärsin että tavarat on teillä suurimmaks osaks Suomessa, niin onko teidän asunto nyt sitten tyhjillään tän aikaa kun ootte siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) vielä olisi tuo Helsinki-Kuopio väli suhattavana.. Meidän on tosin lähdettävä takaisin Ruotsiin jo 25.päivä, onneksi sentään viikon saamme kotona viettää! Meillä on oma asunto Suonenjoella, jossa suurin osa tavaroistamme on tänä aikana kun olemme Ruotsissa, otin vain mattoja ja verhoja ja sellaista mukaan. Mutta tämän joulun ajan vietämme minun koti-kotonani Kuopiossa ja mieheni koti-kotona Suonenjoella, käymme omassa kotona vain piipahtamassa :)

      Poista
    2. Okei, tämä selventi! Tiiä vaikka törmätään tyyliin Prismassa :D Kivvaa joulunaikaa kotihuudeilla <3

      Poista
    3. Hyvä että selkeytti ;) Sanoppa muuta, ties vaikka! :D kiitos ja hyvää joulua myös teidän perheelle! <3

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥