keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Hienohelma

Meillä asustelee aikamoinen hienohelma nykyään, Ainosta on nimittäin tässä lyhyen ajan sisään kuoriutunut melkoinen typykkä. Hänellä on Aatun kummitytöltä saatu pieni veska, joka kulkee mukana joka paikkaan. Pari kertaa se on pitänyt ottaa kaupungillekin mukaan, kun taapero ei ole ovesta pidemmälle ilman sitä suostunut lähtemään. Pari viime kertaa leikkipuistossakin Aino on vain lähinnä seisoskellut ja nojaillut aitaan :D



Hänellä on myös suloinen tyyli sukia tukkaansa, kun esimerkiksi pipo otetaan pois päästä. Hän ikäänkuin pyyhkäisee hiukset pois edestä, vaikkeivät ne tiellä olisikaan. Pompuloita ja pinnejä hän tykkää ihastella, mutta päähänsä ei kyllä anna niitä laittaa. Tai antaa, mutta saavat saman tien lähteä..


Jos sormiin menee ruokaillessa vaikkapa nyt puuroa, hän hyvin dramaattisin elkein sen ilmoittaa; "kakka!". Tai jos vaikkapa kylpyveteen on eksynyt äidin hiuksia, niin niistäkin heti ilmoitetaan samalla sanalla. Hauska tilanne sattui myös eilen, kun isin ollessa harjoituksissa leikimme olohuoneessa. Aino hyvin hädissään kiikutti minulle nukkensa, jolle isi oli piirtänyt viikset (heh, heh), ja Aino oli ihan silminnähden järkyttynyt tästä. Hoki vain, että "kakka, kakka!" ja näytti hyvin surkeaa ilmettä. Isistä hauskaa, Ainosta ei :D



Tämän on pakko olla se kuuluisa tyttögeeni, sillä en nyt sanoisi että itse mikään kauhea hienostelija olisin, en ainakaan usko että Aino näitä elkeitä minulta olisi oppinut. Tai sitten tämä on jälleen jokin vaihe, tiedä näistä. Suloista se kuitenkin on! Tosin, eivät hienohelmat kylläkään piirtele seinään, vai kuinka...



Lopuksi vielä kuvamateriaalia tältä aamulta, kun Aino puki kaikki vaatteet aivan itse päällensä! Housut kylläkin ovat väärin päin, hihojen kanssa hän ähki melko kauan ja sukat puuttuvat mutta väliäkö tuolla, hieno suoritus silti! :)
























Anna

2 kommenttia:

  1. Tyttögeeni - ihana termi! Meidän likassa on myös sellainen, pinnit ja ponnarit pitää saada päähän, käsilaukku on tärkeä ja äidin helmet ryöstetään. Sitä kuuluisaa pinkkikautta odotellessa!

    Ihanaa kun kommentoit miulle, enhän mie muuten olisi ehkä löytänyt tänne! Ihana blogi siulla, liityin heti lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olla ihan samanikäiset tytöt, 4/13, vai kuinka? :)
      Olisiko vinkkejä, kuinka ponnarit saisi pysymään päässä? Tämä meidän prinsessa ei vaan anna niiden olla! :D Mutta tosiaan, sitä pinkkikautta vain odotellessa ;)
      Mukava että liityit lukijaksi! <3

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥