tiistai 30. joulukuuta 2014

Lahjaksi jouluna 2014

Ajattelin palata vielä joulu-aiheeseen kertoakseni millaisia itsetehtyjä lahjoja meidän antamista paketeista tänä vuonna löytyi. Idean tähän sain Minnalta suloisesta Harmaa & muut iloiset värit -blogista , tykkään hirmuisesti lukea mitä ihanaa muut ovat itse tehneet joululahjaksi :) Minulla oli tänä vuonna joulun alla paljon tilattuja käsitöitä tehtävänä, joten en ehtinyt lahjojen osalta aivan kaikkia suunnittelemiani juttuja toteuttaa. Tässä kuitenkin kuvina ne, jotka ehdin. :)
Ruusukepipoja tein muutamat kappaleet, omansa saivat mm. Aatun kummityttö ja rakas Jenni -ystäväni. Lisäksi paketteihin pääsivät nuo jo aiemminkin esillä olleet purkkikeksit ja koristesydämet, yhden tiskiliinankin virkkasin. Yhdet villasukat ehdin neulomaan pakettiin asti, ja Aatun ja minun yhteisen kummitytön pakettiin lisäsin vielä virkattuja herkkuja.

Myös tuollaisia "unilappuja" (mitkähän niiden oikeat nimet ovat?) ompelin muutamaan pakettiin, itse olen  niin tottunut moisiin etten enää osaa nukkua ilman, en edes nyt vaikka on muutenkin pilkkopimeää! Muutamat pannunaluset virkkasin myös, anopille ja hänen äidilleen eli Ainon isomummolle :) Viimeisenä tuo pupunen, jonka ompelin Ainolle. Siinäpä ne olivat, kai?  :-D Ainakin muistelisin näin..

Mitä käsintehtyä sinä sait lahjaksi tänä jouluna? Tai mitä itse teit muille lahjaksi? Kuulisin mielelläni! :-)

♥Anna

8 kommenttia:

  1. Varmaan näitkin jo kuvat mun tontilla, mut kehunpa nyt vielä että minä ja lapset saatiin mun ystävän neulomat ihanat Kettukarkkilapaset, ne on niin söpöt! Ja ihanan samikset :D Ite en kyllä osaa, joskus neuloin Miehelle villasukat mutta ne näyttää noin 5 numeroo liian isoilta monoilta :'D Oikeesti jos laittas jonku pohjallisen nii ne ois tyyliin huopikkaan näköset.. Sirot kuin mitkä siis, voi minua :'D

    Niin ihania nuo sinun ite tekemät jutut! Nuo herkut ja pupu varsinkin, siis vau! Ja nuo rusettipipot on kyllä tosi kauniit. Siis mitenkä tilausjuttuja, voinko minäki tilata sulta jotain? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin joo, ne oli ihan supersuloiset! <3 Taitava ystävä sinulla! :)
      Haha no mutta hei, ne oli varmasti rakkaudella tehty ja sehän on tärkeintä ;) toki auttaishan se asiaa ettei ne tippuis jalasta, heh!

      Voi kiitos, itsekin tuosta pupusta kyllä tykkään! Teen tilauksesta juurikin noita virkattuja herkkuja ja ruusukepipoja, jos kiinnostuit niin laita spostia lehtoan1@gmail.com niin jatketaan siellä jutskailua! :)

      Poista
  2. Ihania lahjoja! <3

    Sain mummini neulomat villasukat. En haluaisi kuulostaa kiittämättömältä, mutta mummi on haka yhdistelemään vähintäänkin mielenkiintosia lankoja! :D Tänä vuonna paketista paljastui vihreävaaleanpunaiset villasukat! :D No eipä ne väriyhdistelmät onneksi lämpöisyyteen vaikuta! ;)
    Itse neuloin A-murulle samanlaiset sydän-villasukat kuin itselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti lahjojen saajatkin olivat iloisia! <3
      Voi ei, ymmärrän pointtisi ;) Minusta on tullut hieman "nirso" värien suhteen mitä enemmän olen neulonut.. Mutta kuten sanoit, lämpöisyyteen se ei onneksi vaikuta ;)
      Mahtavaa että teillä on nyt samisvillasukat <3 Minusta on ihanaa neuloa pieniä villasukkia :)

      Poista
  3. Olipa kiva kun teit nämä kollaasit, ihania lahjoja!

    Mie sain miehen siskolta hienot villasukat, loistolahja kun en itse oikein innostu neulomisesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva tehdä, kiitos vielä ideasta ;)
      Juu kyllä minun mielestä villasukat toimii aina, harvoin tulee itselle neulottua, siksi myös minusta on ihanaa saada jotain itsetehtyä :)

      Poista
  4. Voi vitsi oot kyllä taitava! Nuo ruusukepipot on kyllä niin kauniita ♥ Tämmöiset lahjat on ihan parhaita, osaisinpa itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maria! <3 Liityin lukijajoukkoosi, luulin olleeni siellä jo mutta jostain kumman syystä en ollutkaan..

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥