keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Samikset




Olenhan vihdoinkin ehtinyt ompelemaan ihan vain Ainolle, ja vähän myös itsellenikin! ;) Tilasin tämän paljon kehutun ja hehkutetun ruskamekon kaavan Pikku Piltin verkkokaupasta jo viime vuoden puolella, mutta yksinkertaisesti en vain ollut tätä ennen ehtinyt sitä käyttämään. Tuo kangaskin oli odottanut laatikossaan jo hyvän tovin, olin kuitenkin mielessäni ajatellut koko ajan että siitä nämä meidän mekot teen. Vihdoin viime viikolla pääsin sitten tuumasta toimeen, ja molemmat mekot valmistuivatkin ihan saman päivän aikana. Ainon mekkoon käytin Ottobre -lehden kaavaa. Muokkasin kaavaa sen verran, että lisäsin mekon helmaan kuminauhakujan saadakseni pussihelman myös tähän Ainon mekkoon.


En olisi ikinä uskonut, että jostakin itselleni tekemästäni vaatteesta tulisi suosikkivaatteeni! Ja sitä tuo mekko kyllä on, aivan täydellinen. Niin mukava päällä, ei kiristä eikä purista mistään, ja laskeutuu tosi kivasti, tuo pussihelma on minusta aivan ihana! Näitä teen kyllä aivan varmasti vielä useita, tämäkin on ollut päälläni valmistumisestaan saakka melkeinpä koko ajan ;) Ainonkin mekosta tuli tosi suloinen, ja juuri passelin kokoinenkin. Hän innostui samismekosta yhtä paljon kuin minä itsekin ♥ Mutta luulenpa, että koittaa päivä, jolloin hän EI hihku innosta, kun puen meidät samanlaisiin vaatteisiin.. ;)



Kuinkas muut äidit, tykkäättekö te pukeutua samantyylisiin vaatteisiin lapsosten kanssa? :)

♥Anna

17 kommenttia:

  1. Apua miten söpöt <3 Aivan täydelliset!

    VastaaPoista
  2. Eikä miten ihnat! Mäkin haluun!! :D <3
    Me saimme yhteistyön kautta Melliltä samanlaiset tunikat A-murun kanssa ja olemme joskus pitäneet niitä yhtä aikaa. A ainakin tykkää siitä...eikä äidilläkäänn ole valittamista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne teidän tunikat on iiihanat, ja käyvät teille tosi suloisesti ♥

      Poista
  3. Tosi nätit! Me ollaan melkoisia mekkonaisia kaikki täällä mutta samasta kankaasta ei taida löytyä kuin yhdet legginssit mulla ja tytöillä. Ihan kiva se on joskus samistella lasten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos Krista! :) Voi, kunpa mekin osattaisiin enemmän pitää mekkoja. Yritän kyllä nyt kesää kohti skarpata, ja tehdä itsellekin useamman ;)

      Poista
  4. Voi että miten ihanat ! Tosi kauniit :) Aino näyttää mahdottoman suloiselta mekossaan. ♥

    VastaaPoista
  5. Ihanat mekot! Mielellään itsekin samistelen vauvan kanssa, mutta ei ihan näin hyvin pysty kyllä tuon meidän poikavauvan kanssa mätsäämään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :-) Hih, juu siinä pitää sitten jo vähän mielikuvitusta käyttää.. ;) Mutta samisteluhan tosiaan toimii ihan pienilläkin jutuilla, ja sekös vasta on kivaa!

      Poista
  6. I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site,

    genuine guard post Keep making such stunning post,


    Thanks for sharing.



    Jaipur Sightseeing Taxi



    Regards

    Sameer



    Taxi Services in Jaipur

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit ♥