tiistai 28. lokakuuta 2014

Paljon iloa kenkälaatikosta

Ainolla on mielestäni kotona leluja aika sopiva määrä, vaikka tietoisesti emme häntä leluihin haluakaan hukuttaa. Yhden käden sormilla taitavat olla laskettavissa itse ostamamme lelut; kaikki on oikeastaan saatu lahjaksi tai peritty Antti-enolta taikka muilta lähisukulaisilta. Aatun kummityttö on myös lahjoittanut omia lelujaan Ainolle, ja häneltä saatu leikkikeittiö onkin yksi ylitse muiden. Tulevaisuutta ajatellen oma ajatukseni olisi, että yhtä uutta lelua kohti yksi vanhoista saisi uuden kodin.

Tänne lähtiessämme jouduin tosissani pohtimaan, mitkä Ainon leluista lähtisivät mukaan. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan täällä viettämämme aika on kuitenkin lähemmäs puoli vuotta, enkä todellakaan nähnyt järkeväksi ostaa koko leluarsenaalia täältä. Ja ovathan ne tutut lelut Ainolle itselleenkin tärkeitä, varsinkin nyt kun maisema vaihtui ja kaikki muu oli uutta ja ihmeellistä. Jos tilaa olisi ollut, leikkikeittiö olisi varmasti lähtenyt mukaan. Mutta koska tila oli todella rajallinen, täytyi se jättää kotiin. Yllä olevassa kuvassa näkyvät siis kaikki tavarat, jotka mukanamme tänne lähtivät. Ainon lelut ovat tuossa ympyröidyssä korissa. Eli aika pienestä määrästä oli kysymys; päädyin muutamiin suosikkileluihin, ja aika suureen pinoon kirjoja. Nukke oli tietenkin otettava ja muutama tärkeä pehmolelu.

Mielikuvitusta voi onneksi näissäkin jutuissa käyttää. Aino pitää kovasti nukkensa hoivaamisesta; antaa sille vettä ja käyttää potalla, halii ja pussaa tuon tuosta. Tyhjästä kenkälaatikosta sainkin idean; siitähän tulisi oiva nukensänky! Ja puoli-ilmainenkin vielä ; ) Pahvit, joilla laatikon päällystin, löytyivät paikallisesta kirjakaupasta ja kustansivat 39 kr eli vähän päälle 4 euroa. Kenkäkaupoilta jää päivittäin kymmenittäin kenkälaatikoita roskiin heitettäväksi, joten he varmasti luopuvat niistä mielellään mikäli sellaista ei jo löydy kaapeista pyörimästä.


Ylläolevasta kuvasta puuttuu kenkälaatikon kansi, josta tein "patjan" sänkyyn. Lisäksi ompelin vielä jämäkankaista sänkyyn tyynyn sekä peiton. Valmista tuli melko nopeasti, ja Ainokin tajusi idean heti. Ette uskokaan, kuinka paljon hän on sängyllä leikkinyt siitä lähtien! Ensin hän asetteli peittoa nuken päälle ainakin 20 minuutin ajan, aika hellyttävää :') mutta hitti sängystä kyllä tuli, illalla nukke siihen laitetaan nukkumaan ja aamulla se siitä herätetään, päiväuniakin nukke ottaa useammat päivässä ;) Pitäähän Ainon itsekin välillä päästä nuken sänkyyn istumaan, saahan nähdä kauanko laatikko moista kestää! Vaan eipä sillä, mistään taideteoksesta ei tosiaan ole kysymys, ja uudenkin saa kasaan alta aikayksikön.






Oliskos siellä jollain lisää tällaisia niksipirkka-tyylisiä leluideoita? ;)

-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos kommentoit ♥