tiistai 14. lokakuuta 2014

Puolitoistavuotias Aino


Puolitoistavuotias. Miten voi olla? Juurihan se oli ihan minikokoinen, eipä muuta tehnyt kun oli ja ihmetteli sylissä, herätti ihastusta ja oli vain, niin suloinen. Sitähän hän on edelleen, suloinen, ja ihastustakin edelleen herättää minne nyt sitten vain satummekin menemään.  Mutta paikallaan ei kyllä enää viihdy. Pieni tutkijahan hän on, meidän oma <3

Mutta mitä taitoja ja hassuja tapoja tuo tyttö tänä päivänä omaa?

..on herttainen, aurinkoinen, kiltti touhupeppu. Omaa vahvan luonteen, tietynlaista periksiantamattomuutta havaittavissa.
 
..hän pussaa ja halaa, pyynnöstä ja pyytämättä. Aina silloin kun ulkovaatteet on saatu puettua ja yleensä myös päiväunilta herättyään.

..syö pääasiassa itse, jonkin verran häntä vielä siinä avustamme. Kaikkiruokaiseksikin häntä kutsumme, ei ole montaa ruokaa joka ei maistuisi. Aamupuuron syö edelleen, iltapuuro ei ole hetkeen maistunut.


..juo tavallisesta mukista, ruokajuomana maitoa ja janojuomana vettä

..viihtyy hyvin rattaissa. Tykkää katsella ohiajavia autoja ja ihmisiä, maisemia. Tarkasti seurailee tapahtumia ympärillään.

..matkii, valtavan paljon. Kaikkea ja kaikkia, ääniä, ilmeitä, eleitä...

..yrittää kovasti pukea itse. Tahtotila on valtava, mutta taidoissa on vielä hiottavaa. Kovasti siis harjoittelee pukemista. Kumpparit ja hattu jo menevät nätisti :-)


..nukkuu yhdet päiväunet, kestoltaan n.1-2h. Nukkuu yöunta 12h vuorokaudessa.

..rakastaa laskea liukumäestä, sanoo "fiuuuh" ennen laskemista :´)

..kiipeilee, koko ajan, joka paikkaan (tuolille, sohvapöydälle, sohvalle, sängylle...)



..osaa noudattaa yksinkertaisia ohjeita (haetko paperia, vietkö tämän roskiin, tuotko äidille/isille kirjan/tm...)

..syö unituttia, yleensä tarvitsee sen vain nukahtamiseen. Tutistaluopumisprojekti on suunnitteluasteella.



..käyttää 74-80cm vaatteita.

..tunnistaa lähimpien ihmisten nimet ja äänet

..tykkää tanssimisesta, kuperkeikoista ja pallon potkimisesta.


..osaa juosta, pyöriä, taputtaa, puhaltaa ja hypähtää

..tykkää kirjojen katselemisesta ja siitä että hänelle luetaan

..osaa rakentaa legopalikoilla, keittiöleikit ovat mieluisia, nuppipalapelit kiinnostavat myös.

..pitää edelleen samasta Titi-nalle dvd:stä jonka sai puoli vuotta sitten, haluaa sitä usein katsoakin ja tunnistaa levyltä jokaisen kappaleen


..pitää hampaidenpesusta

..ei pidä hiustenpesusta

..osaa useita sanoja (mm. kakku, kukka, kakka, äiti, isi, mummo, antti, heppa, puppe, kissa, täti, setä, tutti, peppi, aku, hattu, aijaa...)



..osaa matkia muutamien eläinten ääniä (hevonen, kissa, lehmä, koita, ankka, hiiri, lammas) ja tunnistaa useita eläimiä kirjoista kysyttäessä

..tunnistaa valtavasti sanoja ja niiden merkityksiä (esim.paita, sukat, kaukosäädin, uuni, jääkaappi....). Osaa myös kysyttäessä osoittaa eri ruumiinosat kuten nenän, korvat, silmät jne.

..pitää musiikin kuuntelusta, pikku-Marjan eläinlaulut ovat ehdottomia suosikkeja


..ei vierasta, mutta uusien ihmisten seurassa aluksi vähän ujostelee

..käyttää vaippoja, ei suostu potalle vieläkään. Tämä vaihe on kestänyt nyt jo pidempään..

..käy edelleen joka ilta kylvyssä/suihkussa, ollut yksi tärkeimmistä iltarutiineista aina

..kynillä piirtäminen kiinnostaa, mutta parasta on kuitenkin toistaiseksi kynien siirtely purkkiin ja takaisin


..herkuiksi kelpaavat edelleen rusinat ja maissinaksut, pullaakin saa mutta karkkia ei vielä

..on kova vaatimaan osinkoja ruuasta, varsinkin jos äiti syö


Sellainen hän on, niin rakas päivänpaiste, meidän aarre. :-)

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, mutta kauhee ikävä tuli Ainoa :'( ja vähän teitä muitakin! :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä teitä on ikävä������ Ainolle suukkoja ja haleja��
    T.J,R,J,O,L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ikävöidään teitä kans tosi kovasti!! <3 lapsukaisille halipusut <3 ps. Näin unta et muutettiin takas kouvolaan..!!

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥