keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Mitä meillä luetaan?

Tällä hetkellä meidän kirjat mahtuvat yhteen keskisuureen koriin, sillä jouduimme tosiaan karsimaan mukaan otettavat tavarat ihan minimiin tänne lähtiessämme. Kotona meitä onneksi odottaa hirveän paljon kirjoja, jotka tuntuvatkin varmasti sitten kotiin palatessa ihan uusilta, kun niitä ei ole puoleen vuoteen luettu lainkaan. En ole kovinkaan montaa kirjaa Ainolle itse ostanut, vaan suurimman osan Aino on saanut lahjaksi. Onneksi Ainolla on ihania kummeja ja mummoja jotka aina muistavat häntä kirjoilla, kiitos teille ♥


Meillä luetaan tosi paljon, ja Aino tykkää kirjoista valtavasti. Hän kantaa kirjoja luettavaksi monta kertaa päivässä, ja aina hänelle kyllä luetaan silloin kun hän on itse siihen halukas. Saatan itsekin ehdottaa kirjan lukemista esimerkiksi jonkin mielipahan yllättäessä, mutta yleensä se on Aino, joka aloitteen lukemiseen tekee, hän ikään kuin "ehtii aina ensin" :D. Minusta se on ihan mahtavaa, luen Ainolle niin mielelläni. Ainoa nämä samat satukirjat eivät vielä tylsistytä, päinvastoin. Muutama kirja on aina ylitse muiden, nekin toki vaihtuvat välillä. Meiltä löytyy myös muutama ruotsinkielinen kirja, joista varsinkin nuo Ingridit ovat Ainon lemppareita. Ja voitteko uskoa, että löysin nuo Kristiina Louhen Tomppa -kirjat paikallisesta tarjoustalosta, 30 kr /kpl, eli n. 3€!? Mikä löytö. Tällä hetkellä meillä on aika lailla 50/50 kuvakirjoja (tai "lyhyitä satuja")  ja satukirjoja, Aino on enenevissä määrin alkanut viihtymään pidempien satujen parissa.



Ainon suosikit tällä hetkellä ovat tuo hockey 1-2-3 -kuvakirja, Kana karoliina ja ikuinen kestosuosikki Puppe. Myös tahdon potalle -kirjaa luetaan hirveästi, odottelen tässä vain että koskahan Aino oikein ymmärtää sadun opetuksen.. Hänhän ei siis suostu potalle, muuta kuin minuutiksi. ;) Omat suosikkini näistä tämän hetken kirjoista ovat ehdottomasti nuo Kristiina Louhen Aino -kirjat. Kirjojen kuvitus ja kerronta ovat vain ihan mahtavia, sadut kertovat arkisista asioista ja ovat hauskoja lukea. Myös Tammen kultaiset kirjat ovat aivan ihania, niistä Aino tykkää ihan hirmuisesti. Hän katselee tarkkaan kuvia ja bongailee paljon yksityiskohtia. Itse olen tuohon pikku äiti -kirjaan ihan rakastunut, siinä on niin ihania vaatteitakin! ;) Inspiraatiota voi hakea monesta paikasta, ja nämä Tammen kultaiset kirjat ovat kyllä ehdottomasti yksi  niistä paikoista.




Eilen illalla tiskailin keittiössä ja kuuntelin, että nyt on ollut kyllä hetken aika hiljaista (tarkoittaa yleensä jotakin tihutöitä..), menin sitten olohuoneeseen katsomaan niin siellähän se Aino istui kirjalaatikossa :D Oli tyhjentänyt kirjat lattialle ja kurkisteli naureskellen korista. Rakas laatikkoukko ♥

Pakko vielä kertoa teillekin, muistattehan TÄMÄN ilahdutushaasteen jonka sain vähän aikaa sitten? Laitettuani sen eteenpäin, odotti meitä tosi pian iloinen yllätys postiluukussa. Tipulassa -blogin Emonen nimittäin ilahdutti meitä näillä aivan ihanilla lorukorteilla! Hän muisti lukeneensa blogistani, että Aino tykkää lorutella, ja päätti sitten ilahduttaa meitä näillä. Tuhannet kiitokset vielä Emonen, kuinka onnelliseksi pieni asia voikaan tehdä! ♥

♥Anna

9 kommenttia:

  1. Ihania kirjoja teillä! Varsinkin Aino- sarja ;) ♥

    VastaaPoista
  2. Oi noita lorukortteja! Ihanan ajatukselle juuri teille suunnattu :)

    VastaaPoista
  3. Ole hyvä! Ihanaa, kun ilahduit!

    Minäkin luin tänään perhekahvilassa taaperolle Aino-kirjoja, ja tyttö tykkäsi! Seuraavaksi menemme etsimään niitä kirjastosta. Samalla tosiaan hoksasin, mistä blogisi nimikin taitaa tulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä tuhannesti, totisesti ilahduimme ♥ Olet huippu!!

      Juu kirjastosta luulisi löytyvän! :) Juu, sieltähän se nimikin tulee.. ;)

      Poista
  4. Kiitos Anna ilahdutuksesta! <3 Kirje ja virkattu sydän olivat ihania ja piristivät päivääni suuresti! <3 Mukana olleet t-pussit ovat olleet kovalla käytöllä, eli "teetä" on keitetty ja juotu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain Selina, olet sen ansainnut ♥ Kiva jos piristyit, ja mahtavaa että teekutsuja on pidetty urakalla! ;)

      Poista
  5. How to make money from gambling
    Online casino gambling is becoming more and more popular with people as they become more and more septcasino popular. If you หาเงินออนไลน์ want to gamble deccasino online, you have to understand the

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit ♥