lauantai 10. tammikuuta 2015

Ompelupiste ja viikon kuulumisia


Asumme täällä Ruotsissa valmiiksi kalustetussa asunnossa, emmekä ole juurikaan (ollenkaan..) itse saaneet vaikuttaa kalusteisiin. Kuitenkin jos jotain lisää olemme tarvinneet ja pyytäneet, olemme sen yleensä myös saaneet. Alkuviikosta aloin pohtia ompelupistettäni, joka sijaitsi aiemmin keittiössä. Keittiön pöydällä, tarkemmin ottaen. :D Eli aina ruokailuaikaan jouduin siirtelemään koneita ees-taas. Ei todellakaan toimiva järjestely.. Pyysin sitten alkuviikosta Aatua kysymään joukkueenjohtajalta, josko jonkinlainen työpöytä järjestyisi. Keskiviikon pelissä tämä samainen tyyppi sitten nykäisi minua hihasta ja kertoi, että Aatu voisi seuraavana päivänä hakea pöydän meille. Kuinka yhdestä pöydästä voikaan tulla näin onnelliseksi.. :D


Pöytä tosiaan saapui, jokin vanha toimistopöytä tämä on, ei mikään priima mutta vallan hyvä tähän tarkoitukseeni. Olen tästä tosi innoissani, ja pöydän ääressä jo useammankin jutun valmistettuani voin todeta että kuinka olenkaan koskaan tullut toimeen ilman?! Kuinka jaksoinkaan siirrellä koneita eessun taassun.. Voi miten ihanaa, kun sitten keväällä saan "perustaa" omaan kotiimme ihkaoman työpisteeni, juuri sellaisen kuin itse haluan.. 


Sain tällä viikolla Aatulta myöhäisen joululahjan, joka on kyllä tällaisen järjestelijän unelmalahja. Vihdoinkin sain ompelutarvikkeeni nätisti omille paikoilleen, ja kuinka kaunis tuo lokerikko onkaan! Kuluneella viikolla kiertelin myös muutaman paikallisen kirpputorin, ja löysinkin tosi kivoja juttuja. Yksi niistä mm. tuo kuvassa esiintyvä pellavaverho, joka kustansi huimat 5 kruunua (eli n.0,50€). Lisäksi löysin vanhoja liinoja ja muita kankaita, kierrätyskankaista ompelu on kyllä huippua! Yhden kivan paidan löysin, josta aluksia ajattelin tekeväni Ainolle mekon. Kotona paitaa sovitettuani en kuitenkaan raaskinut sitä alkaa saksimaan, sillä se istui päälleni niin hyvin!

Kuluneella viikolla olen myös ommellut vimmatusti. Lisäksi olen leikitellyt erilaisilla ajatuksilla, niistä ehkä myöhemmin lisää.. Saimme myös postia Suomesta, tuhannet kiitokset vielä mummolle ihanasta paketista! Sieltä löytyi mm. Ainolle uusi toppapuku, hän on nyt ottanut jonkinlaisen kasvupyrähdyksen ja vanha toppis kävikin uhkaavasti pieneksi..




Mennään jo kymmenettä päivää ilman karkkia, ehkä pahin on jo takana? Ensimmäiset päivät olivat ihan hirveitä, kuinka kamalassa sokerikoukussa sitä voikaan huomaamattaan olla.. Tästä kirjoituksessa ei ole kyllä nyt päätä eikä häntää, näköjään näitä väkisin tulee välillä :D Lumisiin tunnelmiin, mukavaa viikonloppua sinne Suomeen! :) Tännekin satoi yön aikana lunta, mutta tuosta vesisateesta päätellen tämäkään lumi ei viivy maassa kovin kauaa..

♥Anna

6 kommenttia:

  1. Ompelupiste on paljon ompelevalle kyllä tosi tarpeellinen juttu. Sinulla taitaa olla melkein samanlainen saumurirouva kuin minulla, ehkä vähän uudempi. Mun on mummon vanha, loistava peli eikä juuri tarvitse huoltaa eikä öljytä - aina se vaan jaksaa ommella :) Hyviä kirppislöytöjä olet tehnyt myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sen kyllä tosiaan olen nyt huomannut, työpiste on ihan korvaamaton! Saumurin sain joululahjaksi, käytetty bernette kyseessä ja vaikuttaa kyllä ihan loistopeliltä :) Kiitos, nyt kyllä onnisti kirpparilla!

      Poista
  2. 10 päivää! Mun ennätys elokuussa oli 4 päivää ilman sokeria, mutta sen neljän päivän aikana kuitenkin syötiin seuraavia ruokia: Pizza Buffassa, kebabia, nachopelti.. Ja sitten menin Filmtowniin ostamaan säkin karkkia :'D Tosi kiva tuo lokerikko! Ja Vilan paita on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyllä jo joku enkka! :D Heh, kuulostaa siltä että se sokerilakko ei sitten mennyt ihan putkeen.. ;) Mutta totaalikieltäytyjä en kyllä itsekään missään nimessä ole, helmikuussa palaan kyllä siihen "karkkipäivään" ;)

      Poista
  3. Ihana ompelupiste! Karkkilakko kuulostaa hyvältä, mutta varmasti rassaavalta. :D Karkkipäivää odotellessa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Haaveilen kylläkin jo siitä tulevasta työpisteestäni meidän omassa kotona ♥ Joo tämä on kyllä ihan pirun rassaavaa etten sanoisi. :D Tänään meinasin retkahtaa, sillä olo oli hieman kipeä iltaa kohden, mutta "onneksi" mieheni oli tyhjentänyt meidän suklaajemman ;)

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥