maanantai 10. marraskuuta 2014

Joulutorttuhässäkkä

Pikkuhiljaa kauppojen yleisilme alkaa olla täälläkin jouluinen, minusta se on ihanaa. Joulu on kyllä ehdottomasti pyhistä ja juhlista oma suosikkini, viime vuonna taisin aloittaa joulun fiilistelyn ihan poikkeuksellisen aikaisin (muistaakseni lokakuun puolivälissä, Kouvolassa oli ihan kamalan harmaata ja sateista niin oli pakko saada jotain valoa ja hyvää fiilistä :D). Emme ottaneet tänne mitään joulutamineita mukaan, sillä vietämme joulun Suomessa, eikä tilaakaan olisi autossa enää ollut. Jonkun muutaman joulukoristeen ajattelin kuitenkin ostaa, ja joulukalenterin ajattelin myös tehdä ihan itse noista jämäkankaista, joita minulta täältä löytyy. 


Eilen sitten tuli ihan pakottava tarve tehdä joulutorttuja. Fiilistellä vähän, kyllähän ne kuuluu aika vahvasti joulunodotukseen. Jokainen some -kanavakin oli pullollaan kuvia joulutortuista ja muista jouluherkuista.. No, siinä sitten ruokakauppaan etsimään tarvikkeita. Vaan eipä ole luumuhilloa, ei. Kysyin ihan myyjältäkin (ruotsiksi vielä), mutta ei löydy heidän valikoimastaan. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin sitten tekemään hillon itse. Pussillinen kuivattuja luumuja koriin ja kotiin.



Ikinä, koskaan, en ole vielä itse tehnyt mitään hilloja. Nimittäin jos olisin, olisin tajunnut ostaa  hillosokeria. Käytin sitten ihan tavallista sokeria, kanelitankojakaan ei kaapista löytynyt, mutta kanelijauhetta kyllä. Eikä tosissaan ole tehosekoitintakaan (tässä vaiheessa tuli kyllä koti-ikävä, kotoa olisivat kaikki nuo löytyneet!!). Että perunasurvimella siinä epätoivoisesti yritin saada edes yhden purkillisen verran sosetta aikaiseksi. 



Ihan hyvää siitä kyllä tuli, ehkä aavistus liikaa kanelia? En tosin muista nyt yhtään, mille luumusoseen edes kuuluisi maistua :D Yllättävän helppoakin se oli (jos ei lasketa tuota survomis -episodia tähän), saatanpa tehdä toistekin! Tavallinen sokeri käyttäytyi näin amatöörimäisesti arvioiden ihan hyvin, kyllä siitä sellaista soossia tuli, muistuttaa kyllä ihan hilloa. Siinä kun sitten illalla hämärässä joimme glögilasilliset ja mussutimme rakkaudella tehtyjä joulutorttuja, tuli vain tunne että oli se sen vaivan arvoista!


























Loppukevennykseksi vielä muutama kuva tältä aamulta. Ei ole nämä sadepäivät meidän Ainon juttu, hän on ollut ihan helisemässä täällä aamun kun ei päästy ulos.. Puki nuo asusteetkin päällensä (hienosti muuten pukikin itse), tuli olohuoneeseen aivan kuin pyytääkseen, että noniin, mä olen nyt valmis : D Aikamoinen tyyppi <3


Mukavaa uutta viikkoa sinne Suomeen! Meillä onkin nyt mitä odottaa, sillä perjantaina Ainon kummit Anna ja Kalle vihdoin saapuvat tänne meidän vieraiksi. Ihanaa, että tulette : )

-A

(aika karuja muuten noi luumuaiheiset kuvat, mutta teksti olisi aika tylsää ilman kuvia :D )

4 kommenttia:

  1. On kyllä ihanaa tulla sinne ja nähdä teitä kaikkia! Mukavaa viikkoa myös sinne Ruotsiin, vi ses på fredag! A&K

    P.S. Jos me tuodaan luumuhilloa, niin voidaanko leipoa joulutorttuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jäi aika kivasti vielä seuraavaankin satsiin, eli ei välttis tarvii sitä tuoda! :) ja ehdottomasti tehdään!! mutta niiden kahvin ja ruisleivän lisäksi, voisitteko tuoda Ainolle sellaisia pureskeltavia xylitol pastilleja? Esim sellainen herra hakkarainen -rasia. Täällä ei oo niitä missään!! :( sit oli vielä jotain mielessä mitä en nyt muista mutta ilmoitan, kun muistan! ;) IHANAA, kun tulette <3

      Poista
    2. Juu, onnistuu. Saakohan niitä laivalta? A

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥