lauantai 27. joulukuuta 2014

Meidän joulu

Kotiuduimme eilen päivällä takaisin tänne Ruotsiin, nyt täytyy kyllä todeta että matkustaminen ottaa voimille ja pahasti! Reissu meni kokonaisuudessaan tosi kivasti, oli ihanaa nähdä rakkaita ja nauttia joulun tunnelmasta. Suomessa meitä odotti aivan ihana luminen maisema, voi kun sen saisi tännekin <3 Hiihtämään emme harmi vain ehtineet, jospa keväällä sitten vielä kerkeämme.


Päivät menivät todella nopeaan, kuten nyt arvata saattaakin. Yhdessäolo rakkaiden kanssa on kyllä joulussa parasta, myöhäiset illat lauta- ja korttipelien parissa toki kasvattavat hieman univelkaa mutta on se vain todellakin sen arvoista! Ehdimme ulkoilla paljon, nähdä ystäviä ja kummityttöämme, kävimmepä juhlistamassa myös Aatun serkun valmistumistakin. Onnea vielä kovasti Epulle, tuoreelle pelastajalle/palomiehelle! : )


Jouluaaton vietimme Aatun kotipaikalla, itse vietin joulua heidän kanssaan nyt jo kuudetta kertaa. Siinä päivässä vain on sitä jotain <3 Ihanaa, kun Aino alkaa vuosi vuodelta ymmärtää enemmän ja nämä perinteet siirtyvät myös hänelle, kaikki tuntuu jotenkin niin taianomaiselta ja tärkeältä, kun joulun tunnelman saa välittää omalle lapselleen.



Onneksi pian on jo kevät ja palaamme täältä takaisin rakkaiden luokse. Olemme niin tottuneita jo tähän lähtemiseen ja palaamiseen, ettei tästä enää aiheudu niin suurta ahdistusta kuin ehkä joskus aiemmin. Tottakai ikävä kotiin on välillä kova, ja perhe ja ystävät ovatkin mielessä ihan päivittäin, mutta tämä nyt on tällä hetkellä meidän elämäämme, olemme tämän valinnan itse tehneet. Eikä meistä kumpikaan tätä kyllä varmasti kadu vanhempana, niin paljon uusia kokemuksia ja tärkeitä ihmisiä tämä on mukanaan tuonut.


Nämä kaksi kuvaa tuossa ylempänä kyllä havainnollistavat hyvin lumitilanteen Suomessa ja täällä Ruotsissa. Ylempi kuva on siis otettu Suomesta, ja tämä alempi kuva täältä Ruotsista. Tuo hotelli, joka löytyy kuvasta ylempää, on muuten aivan suoraan jostain kauhuelokuvasta! Hotelli sijaitsee täällä Ruotsissa ison tien varressa, ja on kyllä tosi aution ja pelottavan näköinen. Siellä ihan varmasti kummittelee! :D

Matkatavaroiden purkaminen kuuluu kyllä ihan inhokkilistan kärkiporukkaan.. Ei auta, kuin alkaa hommiin!

♥Anna, Aatu & Aino

6 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulosti teidän joulu! Ja voi Aino mikä söpöläinen hän onkaan! ♥

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloinen loma ja joulu :) Ja tosiaan huippua että tuli valkea joulu, ahh! Ja tekin saitte nauttia lumesta, toivottavasti sinnekin tulisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa, ja tosiaan mahtavaa että sitä lunta tuli ihan kunnolla! Sellaisina kun muistaa omat lapsuuden joulut, eikä mikään ole kurjempaa kuin lumeton joulu :( Mutta onneksi nyt se ei tosiaankaan ollut lumeton ♥

      Poista
  3. Hih, ihanat ilmeet Ainolla. :D Jännää aika tuo joulu!

    Kiva että pääsitte tänne nauttimaan hangista! Hämmentävän valkoinen joulu nyt joka nurkalla.

    Ps. Tein siskolle ohjeellasi sen sydännauhan, oli todella mieluinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä harvinaisen jännittäviä aikoja vajaalle kaksivuotiaalle ;) Oli kyllä ihanaa että saatiin kunnolla lunta jouluksi, se tekee heti niin oman tunnelmansa ♥ Ja hei mahtavaa että teit sen, ja vielä mahtavampaa että se oli mieluinen! :)

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥