lauantai 13. joulukuuta 2014

Perhepäivä

Eilen perjantaina jäähallille oli järjestetty pelaajien perheille yhteinen perhepäivä/-ilta, ohjelmassa oli lähinnä vapaata seurustelua ja luistelua sekä tutustumista koppitiloihin. Joululaulut soivat taustalla ja tarjolla oli glögiä ja jouluisia herkkuja. Kiva että tällainen järjestettiin, itse kun en täältä vielä oikein ketään tunne. Ainokin sai uuden ystävän, melko samanikäisen tytön, jonka kanssa hän viihtyi  mainiosti. Luistimiahan Ainolla ei vielä tietenkään ole, ja tässä käydäänkin pientä kädenvääntöä siitä, kummat Ainolle sitten ostetaan, kun sen aika on. Itse luistelen kaunoluistimilla, ja Aatu luonnollisesti hokkareilla. Pysyn kyllä vahvasti kaunoluistimien kannalla..
Löytyipä hallilta myöskin joulupukki, mutta Ainon ja joulupukin ensikohtaaminen ei mennyt kovinkaan iloisissa tunnelmissa.. :D Aino säikähti kovin vaikka pukki halusi vain tervehtiä, jospa se jouluaattona ei sitten pelottaisi niin kun tyyppi on jo tuttu. Hän kyllä jotenkin ymmärsi, että tonttu ja joulupukki liittyvät yhteen..



 Iltapalaksi herkuttelimme tortilloita, Aino sai ensimmäistä kertaa ihan oman tortillan ja ihan hyvinhän se sujui ;) Mitä nyt muutama nökäre jauhelihaa löytyi pöydän alta.. Illansuussa alkoi täälläkin aikamoinen lumimyräkkä, ja aika reippaasti sitä lunta nyt sitten saatiinkin! Tosin tällä hetkellä se on jo aikamoista sohjoa..





Näihin tunnelmiin, neljän päivän kuluttua olemmekin jo matkalla Suomeen joulun viettoon! En kamalasti pidä ulkomaalaisista joululauluista, mutta tämä on kyllä kiva, ja onhan siinä nyt aika osuvat sanatkin ;)

Olisi kiva tietää millä teidän muiden taaperot/lapsukaiset on opetelleet luistelemaan, kaunareilla vai hokkareilla? Tästä tiedosta voisi olla apua tähän meidänkin pulmaan.. ;)

♥Anna

2 kommenttia:

  1. Suloinen Aino! Ja nyt kävi tekemään mieli tortilloita. :D

    Meillä luistimet eivät ole vielä olleet ajankohtaiset, mutta Ellu saanee kaunokiy ja saa sitten kouluikäisenä päättää itse. Jotenkin ajattelen että kaunareista on helpompi siirtyä hokkareihin kuin toisin päin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino kiittää <3 Eikun vain tekemään torttilloja, vielä ehdit ennen kuin jouluruuat valtaavat pöydät! :D

      Joo, jotenkin näin itsekin ajattelisin.. Tosin, en ole koskaan kokeillut hokkareilla luistelemista, joten omaa kokemusta ei ole :p

      Poista

Mukavaa jos kommentoit ♥